Vuodenvaihteen visa

Puolustusvoimat julkaisi tänä vuonna Youtube-tilillään opetusvideon, joka on kerännyt lähes miljoona katselukertaa. Mikä videon nimi on?
Varusmies 2020
Koulutus 2020
Taistelukenttä 2020
Merivoimat ampui elokuussa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin torpedon harjoituksessa. Miltä maalta torpedo saatiin käyttöön?
Saksalta
Yhdysvalloilta
Ruotsilta
Mikä firma toteutti yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa hengityssuojainten puhdistamistestit kesällä?
Patria
Millog
Senop
Minkä kuukauden alusta alkaen kertausharjoituksia pystyttiin järjestämään jälleen suunnitellusti, koronan aiheuttaman tauon jälkeen?
Elokuun
Syyskuun
Lokakuun
Varusmiesten laskeva kuntokäyrä aiheutti keskustelua pitkin vuotta 2020. Minkä rajan alle varusmiesten Cooper-testin keskimääräinen tulos jäi ensimmäistä kertaa vuonna 2019?
2300 m
2400 m
2500 m
Minkä varuskunnan tarkastaessaan presidentti Sauli Niinistö esiintyi harvinaiseen tapaan sotilaspuvussa, kapteenin arvomerkit rinnassaan maaliskuun alussa?
Panssariprikaatin
Porin prikaatin
Kaartin jääkärirykmentin
Ruotsissa piti järjestää keväällä kansainvälinen suurharjoitus, Aurora 2020, mutta se peruttiin koronan takia. Kuinka monta sotilasta harjoitukseen oli tarkoitus osallistua?
15 000
25 000
35 000
Kuinka monta vuotta ensimmäisen Hawk-suihkuharjoituskoneen Suomeen saapumisesta tuli kuluneeksi joulukuussa?
20 vuotta
30 vuotta
40 vuotta
Mikä Hamina-luokan ohjusveneistä valmistui ensimmäisenä peruskorjauksesta ja luovutettiin vuoden alussa Merivoimille?
Tornio
Hamina
Hanko
Kuka aloitti Maanpuolustuskoulutus MPK:n puheenjohtajana vuoden 2020 alussa?
Mika Hannula
Tapio Peltomäki
Pertti Laatikainen
0
{"name":"Vuodenvaihteen visa", "url":"https://www.quiz-maker.com/QQFS5FIJT","txt":"Puolustusvoimat julkaisi tänä vuonna Youtube-tilillään opetusvideon, joka on kerännyt lähes miljoona katselukertaa. Mikä videon nimi on?, Merivoimat ampui elokuussa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin torpedon harjoituksessa. Miltä maalta torpedo saatiin käyttöön?, Mikä firma toteutti yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa hengityssuojainten puhdistamistestit kesällä?","img":"https://www.quiz-maker.com/3012/images/ogquiz.png"}
Powered by: Quiz Maker